|
Elämme 2000-lukua, informaation aikaa. Informaatio on yksi maailman karttuvimmista tuotteista, ja monin tavoin arvokkain, saavuttamattomin ja eniten suojeltu.
Teknologian murros on avannut globaalin pääsyn informaatioon internetin kautta, samalla kun tämänhetkiset globaalit tapahtumat korostavat tiedon todellista merkitystä, luotettavaa tai ei. Myös liike-elämässä tarve tarkalle kirjaamiselle ja aineiston tehokkaalle käytölle on erittäin suuri. Kehitys markkinointimetodeissa kuin myös kommunikaatioteknologiassa tarkoittavat että tiedon lisääntyminen nousee jatkuvasti. Tulevaisuuden liiketalouden edelläkävijöillä on hallussaan organisaatiomallit ja järjestelmät jotka edustavat tätä tietoa, jota käytetään tietoisten päätösten tekemiseen.
Informaatio on informaatiotieteen, teknologian ja järjestelmien opiskelua. Se on monitieteellinen hanke, jonka tavoitteena on kehittää tehokkaita laskennallisia voimavaroja ja erityisosaamista mahdollistaen sivistynyttä laskennallista mallintamista ja visualisointia, kuin myös organisaatioiden suurien tiedonmäärien hallintaa ja tulkintaa. On tärkeä ymmärtää ja avartaa tiedon keruun teoriaa, säilyttämistä ja poistamista. Tämä on lähtövaatimus organisaation mallien ja järjestelmien suunniteluun ja kehittämiseen.
Tuoreita tutkimuksia tarvitaan tehokkaaseen mallintamiseen ja visualisointiin. Tarvetta on myös uusille laskennallisille järjestelmille ja työkaluille, joilla voidaan muuttaa visio käytännöllisiin tuloksiin. Tästä informatiikassa on kyse. Se haluaa kehittää ja toteuttaa tekniikoita, joilla poimitaan tietoa, taitoa ja viisautta puolivalmiista informaatiosta. Nykyään informaatiota on saatavilla niin paljon, että sen hallinta, jakaminen ja analysointi ja muuntaminen hyödylliseksi tiedoksi on erittäin haastavaa. Nykypäivän tiedemiehille tieto voi olla este tai apu. Tiedon arvo on päivänselvää, koskaan ei voi olla liikaa tietoa, joka auttaa saavuttamaan tavoitteet.
|